Vaihtuvat näyttelyt
Näyttely on avoinna 14.4.–29.10.2023.
Laulujuhlien, olympialaisten, festivaalien ja muiden tapahtumien, kaupunkien ja organisaatioiden matkamuistohuivit olivat 1900-luvulla arvostettuja asusteita, jotka värittivät Neuvosto-Viron arkea. Huivit olivat tunnettujen taiteilijoiden suunnittelemia ja heijastivat eri vuosikymmenten taidesuuntauksia ja muotia. Usein ne olivat suunnittelijoille myös virolaisuuden kankaita, jotka neuvostoliittolaisessa harmaassa arjessa ilmaisivat pyrkimyksiä vapauteen ja viestivät vapaasta maailmasta.
Vuosikymmenien ajan matkamuistohuivit olivat erittäin suosittuja, ja niiden suunnittelu ja valmistus oli Virossa hyvin yleistä. Muissa miehitetyissä neuvostotasavalloissa niitä ei suunniteltu tai valmistettu yhtä paljon. Myös kotitekoisten huivien perinne on ollut vahva. Sellaiset huivit tehtiin käsillä olleilla välineillä. Ne syntyivät yleensä spontaanisti ja symbolisoivat yhdessäoloa tai ryhmään kuulumista esimerkiksi kesäjuhlissa tai kesätyöleirillä.
Viestejä kolmiossa -näyttely on osa neuvostoaikana pärjäämisen ja kansallisten ihanteiden ylläpidon diskurssia, jota museo käsittelee näyttelyissään. Huiveja on kautta historian pidetty yhtenäisyyden merkkinä, ja tämä sopi hyvin neuvostoideologiaan. Kuitenkin juuri matkamuistohuivien suunnittelussa oli yllättävän paljon luovaa vapautta ja melko rajattomia mahdollisuuksia itseilmaisuun. Siksi näyttely kertoo myös siitä, miten arjen esineillä tuotettiin turvallisuuden tunnetta, ns. piiloitsenäisyyttä miehitetyssä maassa. 1900-luvun matkamuistohuiviperinne on varmasti vaikuttanut virolaiseen arkeen sekä neuvostovallan että uudelleenitsenäistymisen aikana. Niihin liittyy tarinoita ja tunteita, jotka herättävät yhteyksiä kaikissa niitä muistavissa.
Näyttelyä edeltävänä aikana järjestimme laajan Kaapista näyttelyyn -kampanjan kerätäksemme huiveja sekä tarinoita. Museolle lahjoitettiin yli 300 huivia ja lähetettiin myös 60 hienoa huiveihin liittyvää tarinaa, joissa ihmiset kirjoittivat näiden arkiesineiden merkityksestä.
Näyttelyllä ja sen lehtikatalogilla haluamme esitellä myös entisaikaisia huivisuunnittelijoita, joista valitettavasti on vähän tietoa, koska taiteilijan nimeä tuotteen yhteydessä ei ole mainittu, eivätkä museotkaan yleensä ole keränneet huiveja suunnittelijoittain. Silti kaikki nämä suunnittelijat olivat alansa ammattilaisia, Viron kansallisesta taidekorkeakoulusta (Eesti Riiklik Kunstiinstituut) valmistuneita tekstiilitaiteilijoita. Olemme haastatelleet sellaisia suunnittelijoita kuin Peeter Kuutma, Lylian Meister, Ilona Gurjanova, Kaire Tali, Mariann Kallas, Heli Karu, Linda Roos-Himma ja Sigrid Huik. Olemme myös tutkineet lisää aikakaudesta ja huivisuunnittelusta neuvostoaikaisen Tallinnan muotitalon (Tallinna Moemaja) päätaiteilija Kai Saarilta ja toimittaja Kalev Vapperilta, joka muistaa hyvin vuoden 1980 olympialaisten Tallinnassa järjestettyjä purjehduksia ja niiden matkamuistoja. Nämä mielenkiintoiset haastattelut löydät näyttelystä.
Neljä jalkaa maassa. Virolainen maalaistuoli
Näyttely on avoinna Viron kansallismuseon galleriassa 24.2.–4.12.2023.
Tuolilla oli maalaisen asumuksessa suurempi merkitys kuin normaalilla käyttöesineellä, ja se oli muuten niukan irtaimiston joukossa mielenkiintoisin esine monipuolisen rakenteensa ja koristeidensa vuoksi. Suuren maailman tyylivaikutukset päätyivät maatilojen kalusteisiin viiveellä. Moderneja ideoita mukautettiin ja yksinkertaistettiin ja yhdisteltiin jo tuttuihin tekniikkoihin ja kehiteltiin. Näin maalaistuoli kertoo tarinaa luovuudesta, kekseliäisyydestä ja taidoista yhtä paljon kuin kodin sisustuksesta sekä muodin ja huonekalujen historiasta.
Maalaistuoli on yhtä aikaa kaunis ja arkinen esine. Osa tuoleista on yksinkertaisia istuimia, jotka maanviljelijä valmisti itselleen voidakseen istuskella tulisijan edessä, mutta joukossa on myös monimutkaisempia tuoleja, jotka on tilattu kylän puusepältä, ja sellaisia, jotka valmistuivat suvun merkkipäiviä varten: morsiamelle häälahjaksi tai tyttärelle myötäjäisiksi.
Viron kansallismuseossa on Viron suurin maalaistuolien kokoelma, johon kuuluu yli 370 esinettä. Vanhimmat näytteille asetetut tuolit ovat peräisin 1800-luvun alkupuoliskolta, uusimmat 1930-luvulta.
Näyttelyssä tutkimme, miten maalaistuoleissa heijastuvat eri aikakausien kalustemuodit: englantilainen rokokoo, biedermeier tai varhaisemmat klassismin virtaukset. Ottivatko paikalliset tuolimestarit esimerkkiä Windsorin tuoleista tai William Morrisin kuuluisasta Sussexin tuolista? Millaisen muodon Euroopassa laajalti tunnetut porrasselustalliset ja penkkituolit ovat saaneet Virossa entä millainen istuin voitiin tehdä käyrästä männynjuuresta tai paksusta oksasta?
Kun huonekaluja tehtiin käsin, kehittyi mielenkiintoisia paikallisia ”koulukuntia”. Omaleimaisten, muualla Virossa tuntemattomien piirteidensä ansiosta erottuvat saariston tuolit: muhulaiset ja kihnulaiset sekä vironruotsalaisten tuotanto Pakrissa ja Ruhnussa.
Miten yksinkertainen 1800-luvun talonpoika, jolla olivat käytettävissään kirves ja puukko, kuorintarauta ja taltta, valmisti tuolin? Näyttelyssä voi katsella elokuvakatkelmia, jotka antavat käsitystä entisajan teknisistä ratkaisuista: puun halkaisemisesta ja taivuttamisesta, veistämisestä sekä oljesta tai ruo’osta tehdyn tuolinistuimen punomisesta.
Kuraattorit Mariliis Vaks, Liisi Jääts, Indrek Tirrul
Taiteellinen suunnittelija Emma Eensalu
Tuottaja Reet Mark
Oikea kroppa, väärä kroppa?
Näyttely on avoinna 18.2.2023–28.1.2024.
Ihmisen kehokokemus on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin pelkkä fyysinen olemassaolo. Hahmotamme maailmaa kehon kautta, mutta ymmärrämme ruumiilliset kokemuksemme kulttuurin kautta.
Sanojen ”oikea” ja ”väärä” merkitykset ovat yhteiskunnissa sopimuksenvaraisia. Käsitykset luonnollisesta ja luonnottomasta, puhtaasta ja likaisesta, terveestä ja sairaasta jne. vaihtelevat kulttuureittain. ”Oikeana” voidaan pitää sekä jossain vaiheessa voimassa olevaa järjestystä että toivottavaa tilannetta, johon pyrkiä. Ihmisen voidaan arvioida suhteessa olemassa olevaan ja todeta olevan oikea ja normaali. Kuitenkin häntä voi verrata myös odotuksiin ja todeta olevan riittämätön.
Normit ja rajoitukset yhdistävät yhteiskuntaa. Kuitenkin, aivan kuten ihmissuhteet muuttuvat ajan myötä, myös normit muuttuvat. Uudistuksista tulee tottumuksia ja itsestäänselvyyksiä. Muutokset tapahtuvat yleensä hitaasti, asteittaisena sopeutumisena, mutta joskus ne voivat tapahtua myös yhtäkkiä, odottamattoman tai traumaattisen tapahtuman seurauksena.
Näyttely ”Oikea kroppa, väärä kroppa?” valaisee kehon kulttuurisia merkityksiä Virossa. Ne ovat olleet ajankohtaisia menneisyydessä, mutta ne aiheuttavat keskustelua ja kiistoja myös nykyään.
Millainen keho on kaunis? Millainen on säädyllinen? Mitkä ruoat ovat keholle hyviä ja mitkä vaarallisia? Missä elämänvaiheissa keho on haavoittuvainen ja miten sitä voidaan suojata? Kuinka korvata ja parantaa kehoa? Kuinka ymmärtää kipua? Millaisia fyysisiä ominaisuuksia valtio vaatii kansalaisiltaan? Kuinka laajentaa fyysisen suorituskyvyn rajoja? Kuinka voi saada superkyvyt?
Varoitus! Näyttely käsittelee myös seksuaalisuutta, alastomuutta, kuolemaa ja ruumiillista kipua. Suosittelemme, että lapset katsovat näyttelyn yhdessä aikuisen kanssa.
Käytännöllistä kauneutta. Käsilaukkuja, lompakkoja, kasseja ja irtotaskuja Viron kansallismuseon kokoelmista
Laukkunäyttely avoimessa varastossa osoittaa esivanhempiemme runsasta kauneudentajua sekä toimii hyvänä lähtökohtana ja innoittajana myös kaikille kansankulttuurista, muodista ja muotoilusta kiinnostuneille.
Avoinna Viron kansallismuseon avoimessa varastossa 24.2.2022–24.2.2024.
VANHOJA NÄYTTELYITÄ
Palava mies Peeter Mudist
Näyttely ”Palava mies Peeter Mudist” on omistettu taiteilijan syntymän 80-vuotispäivälle. Virolaisen kuvataiteen omaleimaisimpien edustajien joukkoon kuuluvan taiteilijan maalaukset ovat monille tuttuja, mutta hänen veistoksensa ovat hieman vähemmän tunnettuja, vaikka ne eivät ole millään tavalla maalauksia huonompia. Näytteille on asetettu yhteensä liki 60 maalausta ja parikymmentä veistosta. Taideteokset on valittu pääosin Viron kahden suurimman taidemuseon kokoelmista ja kahdesta eniten Peeter Mudistin maalauksia sisältävästä yksityiskokoelmasta. Teokset esittävät taiteilijalle tärkeitä ihmisiä. Kuvien yhteydessä on käytetty itse Peeter Mudistin kirjoittamia tekstejä.
Peeter Mudist on Viron taiteen suurimpia legendoja, ja taiteen ystävät ovat aina ihailleet hänen tuotantoaan. Hän kehitti erityisen maalaustyylinsä 1970-luvun alkuun mennessä, vain muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan Viron taideinstituutista (nykyinen Viron taideakatemia). Tämä tyyli erosi huomattavasti kaikesta, mitä maalaustaiteessa tuolloin tehtiin. Mudistilla oli voimaa erottua massasta, ja tämä voima antoi hänelle myös harvinaisen sisäisen vapauden. On mahdollista, että siihen vaikutti myös Parkinsonin tauti, jota hän sairasti puolet elämästään, minkä vuoksi hänellä oli aikaa keskittyä vain tärkeimpiin asioihin. Sen takia tämän näyttelyn nimi onkin ”Palava mies”.
Näyttelyn kuraattori on Reet Mark ja suunnittelija Emma Eensalu.
Värien kauneus. Viron kultakauden taidetta Enn Kunilan kokoelmasta
Näyttely Värien kauneus. Viron kultakauden taidetta Enn Kunilan kokoelmasta tuo katsojan eteen maalaustaiteemme merkittävimpien taiteilijoiden töitä 1900-luvun alkupuolelta. Enn Kunilan kokoelman töissä painopiste on aistikkaassa värien käytössä. Hallitsevina aiheina ovat luonnonmaisemat, muotokuvat ja asetelmat. Näissä teoksissa maailmaa katsellaan harmonisesti ja elämänmyönteisesti. Taiteilijoiden joukosta nousee esiin kymmenillä teoksillaan Konrad Mägi. Edustettuina ovat myös Nikolai Triik, Johannes Võerahansu, Ants Laikmaa, Eerik Haamer, Endel Kõks, Paul Burman, Villem Ormisson, Richard Uutmaa ja monet muut.
Enn Kunilan taidekokoelma sai alkunsa 1990-luvun puolivälissä. Vuosien saatossa ovat syntyneet selkeät periaatteet. Kokoelma keskittyy virolaisen maalaustaiteen kultakauteen eli modernismin syntyyn 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Kokoelmaan otetut taiteilijat edustavat maalaustaiteen silloisia pääsuuntia. Teokset puolestaan ovat tunnusomaisia heidän taiteelleen ja edustavat tekijäänsä hyvin. Sen vuoksi kokoelma tarjoaa oivan katsauksen Viron maalaustaiteen syntyvuosiin.
Näyttelyssä on esillä yli 70 maalausta, joista yli neljännes koostuu Konrad Mägin teoksista. Tõnis Saadojan suunnittelemassa näyttelyssä pääsee tutustumaan lukuisiin 1900-luvun alun merkittävimpien taidemaalarien teoksiin. Tarton taidemuseossa vuonna 2018 järjestettyyn näyttelyyn verrattuna tässä näyttelyssä on runsaasti uusia töitä, jotka eivät aiemmin ole olleet yleisön nähtävillä. Esiin nousevat ennen kaikkea luonnonmaisemat, joista pystyy aavistamaan tuon ajan taiteilijoiden läheisen ja elävän suhteen luontoon. Niiden rinnalla on myös useita muotokuvia ja asetelmia sekä kaupunkinäkymiä.
Näyttelyn otsikko Värien kauneus viittaa virolaisten taiteilijoiden värienkäyttöön. Väri oli useimmille tuon ajan taidemaalareille kaikkein tärkein elementti, ja sitä käytettiin niin emotionaalisesti, dekoratiivisesti, psykologisesti kuin dramaattisestikin. Väreillä taiteilijat ilmaisivat sisimpiä tunteitaan, loivat sommitteluun jännitettä etsivät harmonisia siirtymiä. Monissa teoksissa väri on vapautettu kuvaamisen taakasta ja väripinnat toimivat itsenäisesti. Esiin nousee myös siveltimenjäljen monipuolisuus.
Näyttelyyn kuuluu oheisohjelmaa, tietoiskuja näyttelytiloissa sekä laaja näyttelyjulkaisu. Elokuvasalissa näytetään Marianne Kõrverin uutta elokuvaa Viron maalaustaiteen alkuvuosista. Luvassa on myös kuraattori- ja opastettuja kierroksia sekä tapaamisia kokoelman omistajan kanssa.
Näyttelyn kuraattori on Eero Epner, näyttelyarkkitehti Tõnis Saadoja, koordinaattori Maris Kunila. Graafinen suunnittelija ja näyttelyjulkaisun suunnittelija on Angelika Schneider, oheisohjelmasta vastaa Mary-Ann Talvistu.
Näyttely Viron kansallismuseossa 19.02.–02.10.2022.
Talomuron maailmankaikkeus. Etelä-Viron taiteilijat
Viime vuosikymmeninä Etelä-Virossa on tapahtunut tietynlainen ”herääminen”, paikallisen identiteetin voimakas nousu, joka perustuu syvään juurtuneihin kulttuuri-ilmiöihin kuten murteeseen, perinteisiin tapoihin ja luonnonläheiseen elämään. Kovasti vauhtia saaneessa etelävirolaisen kulttuurin tutkimuksessa korostuu kolme osa-aluetta: kieli, perinteet ja kirjallisuus. Kirjallisuuden ja etnografisten tutkimusten rinnalta on tähän saakka puuttunut tutkimus, joka analysoi nimenomaisesti etelävirolaisuutta alueella varttuneiden ja siihen tiiviisti yhdistettävien taiteilijoiden töissä. Etelä-Virostahan ovat lähtöisin monet Viron taide-elämän alkuaikojen merkittävimmät modernistit, joiden taide on vaikuttanut mielikuviimme ja käsitykseemme etelävirolaisuudesta. Näyttely tarkastelee ajanjaksoa 1800-luvun lopusta toisen maailmansodan loppuun, sillä juuri sille ajanjaksolle ajoittui paitsi yleinen kansallisen ja poliittisen identiteetin muokkautuminen myös paikallisen identiteetin syntyminen, joka kosketti myös Etelä-Viroa.
Esillä on teoksia lähes viideltäkymmeneltä taiteilijalta, heidän joukossaan Karl Pärsimägi, Konstantin Süvalo, Jaan Vahtra, Eduard Rüga, Villem Ormisson, Jaan Koort, Peet Aren, Konrad Mägi, Ants Murakin, Roman Nyman, Andrus Johani ja Eduard Wiiralt. Näyttely nostaa erityisesti esiin Eduard Timbermannin, jonka poikkeuksellinen tuotanto ei tähän mennessä ole saanut arvoistaan huomiota.
Kuraattori: Liis Pählapuu
Näyttelyarkkitehti: Kaisa Sööt
Graafinen suunnittelu: Tuuli Aule
Koordinaattori: Magdaleena Maasik
Miljard Kilk
Miljard Kilk on taiteilija, joka on liikkunut tuotannossaan diamaalauksista lähes abstraktiin esitystapaan ja joka nykyään maalaa barokkimaisia fantasiakuvia, jotka ovat täynnä yksityiskohtia. Aivan kuten jokainen aito tarttolainen Kilk rakastaa värejä. Viron kansallismuseon näyttely on kokoelmanäyttely, jossa ovat esillä kaikki luomiskaudet ja josta valmistuu myös taiteilijan ensimmäinen katalogi. Esillä olevista 50 maalauksesta suurin osa on peräisin yksityiskokoelmista, ja siksi luvassa onkin runsaasti yllätyksiä. Näyttelyyn liittyy B-aulassa samaan aikaan esillä oleva Tarton taidekoulun juhlanäyttely, jossa esitellään vuosina 1960–1980 taidekoulussa opiskelleiden ja opettaneiden huipputaiteilijoiden töitä.
Kuraattori Reet Mark
Viron kansallismuseon näyttelyt ovat avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 10–18.
Kansa koostuu ihmisistä
Näyttely on avoinna Viron kansallismuseon (ERM) galleriassa 27. helmikuuta 2021 – 17. lokakuuta 2021, ke–su 10–18.
Aikaisemmin väestö oli jaettu ennen kaikkea valtioon kuulumisen, uskonnon ja aseman perusteella. Enemmistön kansasta muodostivat talonpojat, joiden kielestä tai kulttuurista ei oltu erityisemmin kiinnostuneita, mutta 1800-luvun alussa alkoi koko Euroopassa (myös Venäjällä) pikku hiljaa kansallisuuksien aikakausi. Oppineet miehet jakoivat nyt kansat talonpoikien kieli- ja kulttuuriperinnön perusteella eri kansoihin, ja kansankulttuurista tuli tärkeä kiinnostuksen ja tutkimusten kohde. Syntyi etnografia – kansojen ja kulttuurien systemaattinen tutkimus.
Valitut kuvasarjat on tarkoitettu suppeiksi historiallisiksi katsauksiksi kansatieteen ja kuvattujen kansojen historiaan. Aloitamme virolaisista ja jatkamme vähitellen matkaa kielellisesti, kulttuurillisesti ja maantieteellisesti ja saavutamme lopulta nganasanit ja unkarilaiset. Tämän jälkeen ympyrä sulkeutuu, ja tulemme takaisin virolaisten pariin.
Valtaosa kuvista on peräisin Venäjän etnografisesta museosta (REM). Kokoelman vanhin osa koostuu vuonna 1867 Moskovan yleisvaltakunnallisen etnografianäyttelyn yhteydessä virolaisista, karjalaisista ja ersoista otetuista valokuvapotreteista. Kaikkein myöhäisimmät näyttelyssä käytetyt REMin kuvat ovat peräisin 1920-luvun kansatieteellisiltä tutkimusmatkoilta. Koska REMissä ei ollut vanhoja kuvia kaikista uralilaisista kansoista, etsittiin näyttelyyn lisämateriaalia Unkarista, Suomesta ja ERMin kokoelmista.
Venäläisten kansatieteilijöiden keskeisiä tutkimuskohteita olivat jo tsaarin aikana eri kansat, ja näin oli myös neuvostoajan aikana. Viron, Suomen ja Unkarin kansatieteilijät tutkivat ennen kaikkea omia kansojaan, mutta myös veljeskansoja (kielisukulaisia). Kansat koostuvat tietenkin ihmisistä, mutta yksilö oli tuolloisille kansatieteilijöille kuitenkin pikemminkin oman kansansa edustaja kuin itsenäinen tutkimuksen kohde. Valokuvaajille eivät yleensä olleet tärkeitä konkreettiset henkilöt, vaan heidän rotupiirteensä, kansallispukunsa, perinteiset elinkeinonsa ja käyttöesineensä. Sen takia meitä vanhoista kuvista katselevien ihmisten nimiä ei aina merkitty muistiin, ja he ovatkin jääneet nimettömiksi. Toivomme, että suurennettuna esitetyt potretit auttavat antamaan niille takaisin osan niiden yksilöllisyydestä.
Indrek Jääts, kuraattori
Suunnittelijat Emma Eensalu, Reet Mark
Näyttelystä on ilmestynyt laaja valokuvateos"Rahvas – see tähendab inimesi".
Satunäyttely “OLIPA KERRAN...”
Näyttely “OLIPA KERRAN...” on näyttely saduista. Sadun taikametsässä kohtaavat tuttu maailma ja salaperäisyys. Täällä tulee sopeutua toiseen aikaan ja sääntöihin.
Satu on jotakin ajatonta ja historiatonta, joka virtaa omaa tahtiaan. Sankari lähtee matkaan. Hän saattaa kohdata puhuvia lintuja ja eläimiä tai odottamattomia avunantajia. Hän saattaa saada käsiinsä taikakalun tai kulkea salamavauhtia lyhyessä ajassa mielettömän pitkän matkan. Toisella kertaa kulkee onnensa perässä niin sinnikkäästi, että kuluttaa puhki matkallaan peräti seitsemän paria saappaita.
Näyttelyvierailija kulkee pitkin satusankareiden reittejä. Taikakalut, palvelukset, avunantajat, keskustelusäännöt, opetukset, eläinten ja lintujen kieli, hiidet, sankarit, raha-aarteet, alinen maailma, koetukset, ratkaisu. Onnellinen tai onneton loppu. Ja kaikki se, mikä jää saduissa rivien väleihin...
Mitä jännittävää näyttely tarjoaa? Aikuiselle vierailijalle tunnistamisen iloa, tietoja satujen muutoksista ajassa ja paikassa sekä ajatuksia iltasatuihin. Nuorille näyttely tarjoaa kohtaamisia satuhahmojen kanssa ja tutustumista fantasiamaailmaan. Ja tietysti toki paljon uusia kiinnostavia satuja. Sisältää näyttelyn ohjelmaoppaan.
Näyttelyidean kehittäjä ja kuraattori: Katrin Sipelgas
Näyttelyn suunnittelu: Katrin Sipelgas, Risto Järv, Janeli Jallai, Jaak Kilmi
Aiemmat näyttelyt
Itse tehty Viro
1990-luku muistetaan suurten muutosten aikana. Vuosikymmen oli täynnä poliittisia tapahtumia koko Itä-Euroopassa, ja demokratian melko rauhallista voittokulkua Virossa saattelivat verrattain lähellä tapahtuneet veriset konfliktit.
Tämä näyttely kertoo 1990-luvusta Virossa ihmisten arjen kokemusten näkökulmasta. Elämä oli uutta ja mielenkiintoista muttei helppoa. Muutoksiin sopeutuminen, toimeentulo, vakaumusten muuttuminen, kansalaisyhteiskunnan synty, ennennäkemättömät kulutusmahdollisuudet, avartunut maailma, mahdollisuus kertoa menneisyydestä ja muistella sitä taas yhdessä – kaikki nämä asiat ovat muokanneet nyky-Viron kasvoja.
Yhteiskuntatieteilijöiden arvion mukaan 1990-luvun muutokset tapahtuivat kolmella eri tasolla: taloudellisella, poliittisella ja kulttuurisella. Ne olivat eri nopeudella tikittäviä kelloja, minkä vuoksi asiat tapahtuivat epätavanomaisessa järjestyksessä. Ensin rakennettiin valtionkoneisto ja toteutettiin perusteelliset talousuudistukset ja sen jälkeen yritettiin ryhtyä elämään niitä noudattaen. Vaikka vaikeimmat uudistusvuodet eivät kestäneet kauaa, sopeudumme edelleen uuteen aikakauteen kulttuurisessa mielessä.
”Itse tehty Viro” on myös näyttely eri sukupolvien kokemuksista. Todellisuudessa samana aikana elävät eri sukupolvet saattavat tuntea elävänsä eri aikoja. Ihmiset kokivat 1990-luvun tapahtumat elämänkaarensa eri vaiheissa, minkä vuoksi monilla on sellaisia kokemuksia, jotka ovat yhteisiä vain heidän ikätovereidensa kanssa. Tapahtui nopea siirtyminen ”gerontokratiasta” nuorisopainotteiseen yhteiskuntaan. Uuteen ympäristöön sulautuminen oli useiden nuorten mielestä hauskaa, koska työikäiseksi tulleille avautui lähes rajattomia mahdollisuuksia. Monet etenivät nopeasti viranhaltijan uralla, ja syntyi uusi liike-eliitti. Häviäjiä oli kuitenkin myös nuorten joukossa. Ja päinvastoin: Viron kansallismuseon arkistoon lähetetyissä muistelmissa eräs 1990-luvun alussa eläkkeelle siirtynyt esimerkiksi kertoo, että silloin alkoi hänen ja hänen puolisonsa elämän paras aika.
Itse tehty, hyvin tehty!
”Itse tehty Viro” valmistui osana Viron museoiden yhteistä tutkimus- ja yhteistyöhanketta, jonka aikana kerättiin aineistoa 1990-luvusta. Museon kokoelmien antama käsitys kyseisestä vuosikymmenestä ei ole vielä läheskään täydellinen, ja työ jatkuu. Näyttely on omistettu Viron tasavallan 100-vuotisjuhlavuodelle.